Käyttö

Sekoita mehuihin tai pirtelöiden joukkoon tai käytä lämpimien juomien sekaan (kahvi, tee, kaakao). Macan käyttö kannattaa aloittaa pienillä määrillä (1 tl) ja nostaa käyttömäärää vähitellen korkeammaksi, jotta kehomme ehtii tutustua uuteen ruoka-aineeseen. Käytöstä on hyvä pitää viikon tauko kerran kuukaudessa.

 

Maca on korkealla Perun vuoristossa kasvava kasvi, jonka ravinnerikkaasta juuresta valmistettua jauhetta on käytetty jo vuosituhansien ajan. Macaa syötettiin muinoin inkasotureille lisäämään suorituskykyä ennen taisteluja.

Tuotetiedot
Maca-jauhe Organic, FI-EKO-201

(Lepidium meyenii)

Maca eli andienkrassi on naurista muistuttava sinappikasvi, jonka juuria on käytetty ravintona tuhansia vuosia. Monet macan ominaisuudet perustuvat mitä todennäköisimmin runsaaseen sekundäärimetaboliittien määrään.

Maca kasvaa Perun Andeilla lähes lumirajan tuntumassa 2500–4500 metrin korkeudessa merenpinnasta. Maca on korkeimmalla kasvava kasvi, jota hyödynnämme ravinnoksi. Karuissa olosuhteissa maca kasvattaa lähellä maata levittäytyvät lehdet ja valkoiset, sinappikasveille tyypilliset kukinnot. Macasta käytetään ravinteelliseen käyttöön sen juuret, jotka voivat olla halkaisijaltaan jopa 8 senttimetrin paksuisia. Maca-lajikkeesta riippuen saatavilla on keltaisia, punaisia, purppuran ja mustan värisiä juuria. Maca on yksivuotinen kasvi, joka lisääntyy siementen avulla. Kasvi istutetaan yleensä huhti- ja kesäkuun välillä ja kerätään 7–9 kuukauden kuluttua. Andien mineraalirikas maaperä lienee yksi syy juuren korkealle kivennäis- ja hivenainepitoisuudelle.

Arkeologiset todisteet näyttävät, että maca kesytettiin viljelykasviksi yli 2000 vuotta sitten. Kasvin primitiivinen viljely juontaa juurensa ajanjaksolle yli 1600 eaa, mutta hallitumpaan viljelyyn sitä käyttivät ensimmäisenä Pumpush-heimon soturit 1200-100 eaa. välillä. Andien ylängöillä kasvin viljelyä jatkoivat Yarot vuosina 1100–1470.

Kun espanjalaiset valloittajat saapuivat Etelä-Amerikkaan, huomasivat he nopeasti, että heidän karjansa ei voinut hyvin korkeassa ilmastossa. Espanjalaiset tunsivat myös oman olonsa heikoksi uudessa ympäristössä. Paikalliset intiaanit suosittelivat valloittajille, että he syöttäisivät karjalleen macaa. Tulokset olivat niin merkittäviä, että espanjalaiset alkoivat myös itse syödä kyseistä juurta parantaakseen yleistä energisyyttään. Maca on äärimmäisen tärkeä viljelyskasvi korkealla Andien ylängöillä ja sillä käydään usein vaihtokauppaa maissin, riisin, papujen ja sokerin kanssa. Valitettavasti tieto macan erityisistä ominaisuuksista hukkui historiaan, ja käyttö pysyi yllä ainoastaan muutamien perulaisten yhteisöjen toimesta. 1960–1980-luvulla länsimaiset etnobotanistit ja tiedemiehet kuitenkin löysivät tämän “Andien kadonneen kasvin” ja nostivat lähes sukupuuttoon kuolleen lajikkeen maailman tietoisuuteen. Perun maatalousministeriö löysi vuonna 1979 vain 70 aaria maca-viljelmiä koko maasta. Nykyään luvun voi kertoa helposti tuhannella.

Suositeltu käyttömäärä: 1 tl–4 rkl / pvä

Säilytys: Jääkaapissa tai huoneenlämmössä, ilmatiiviissä rasiassa, valolta suojattuna.

Alkuperämaa: Peru

Gluteeniton / maidoton / lisäaineeton / luomu / kosher / vegaaninen

Pakkauskoot: 300 g

Ravintoarvot
Ravintoarvot / 100 g
Energia1380 kJ / 327 kcal
Rasva0,8 g
josta tyydyttyneitä rasvahappoja0,2 g
Hiilihydraatit60,9 g
josta sokereita38,3 g
Kuidut18 g
Proteiini10 g
Suola< 0,1 g

B2-vitamiini 1,95 mg (139 % suositellusta päiväsaannista)
Kalsium 350 mg (44 % suositellusta päiväsaannista)
Rauta 13 mg (93 % suositellusta päiväsaannista)
Sinkki 4,1 mg (41 % suositellusta päiväsaannista)